Truck Trading Lundqvist Ab on yritys, joka vie käytettyjä kuorma-autoja, nostokoneita, maanrakennuskoneita, ja varaosia Afrikan, Keski-idän ja Etelä-Amerikan maihin sekä Venäjälle, Itä-Eurooppaan, Baltian maihin ja muihin entisen Neuvostoliiton valtioihin.
Truck Trading on Lundqvistin perheen omistuksessa. Perhe aloitti kuorma-autokauppaa jo 1960-luvulla Suomessa. Siihen aikaan kyseessä oli tuontia, enimmäkseen Ruotsista.
Vuosien mittaan yritys on toiminut sekä vienti- että tuontimarkkinoilla, riippuen suhdanteista sekä eri maiden hintasäännöstelyistä ja hintatasoista.
Viime neljä vuosikymmentä on antanut perheelle hyvän maailmanlaajuisen kontaktiverkon.
Onnistuneen ulkomaankaupan edellytyksinä ovat kokemus, joustavuus ja ennen kaikkea hyvät asiakassuhteet.
Ruotsissa avattiin vientitoimisto 1990-luvun alussa. Yrityksen konttori, korjaamo ja varasto sijaitsevat nykyään Hisings Kärrassa lähellä Göteborgia.
Tänä päivänä vientiyrityksen johdossa on nuori ja dynaaminen joukko, jolla on hyvä tuntemus ja kokemus kansainvälisistä markkinoista.
Asiakaspiirimme on vakaa. Meillä on sekä pieniä että suuria kuljetusliikkeitä ja urakoitsijoita asiakkainamme. Asiakaspiiriin kuuluvat myös yritykset, jotka myyvät ajoneuvoja ja koneita omissa kotimaissaan.